Aziz Dweik

Aziz Dweik (arab. عزيز دويك‎, ‘Azīz Duwayk; s. 12. tammikuuta 1948 Kairo) on palestiinalainen poliitikko.[1]

Dweik syntyi egyptiläiselle äidille ja palestiinalaiselle isälle. Hän varttui Hebronissa. Dweik väitteli filosofian tohtoriksi Pennsylvanian yliopistosta alue- ja kaupunkisuunnittelussa. Hän sai myös kolme maisterin arvoa. Hän perusti An-Najahin kansallisen yliopiston maantieteen laitoksen. Dweik pidätettiin vuonna 1992 yhtenä yli neljästäsadasta palestiinalaisesta, joita syytettiin yhteyksistä Hamasiin ja Islamilaiseen jihadiin. Hänet karkotettiin Etelä-Libanoniin. Hänen on sanottu olleen yksi läheisimmistä Abd al-Aziz Rantisin liittolaisista. Päästyään palaamaan Länsirannalle Dweik jatkoi yliopistotyötään.[1]

Hamasin voitettua vaalit vuonna 2006 Dweik nimitettiin Palestiinan lainsäädäntöneuvoston puhemieheksi. Kuukausia myöhemmin Israelin asevoimat vangitsivat hänet. Häntä pidettiin vangittuna vuoteen 2009. Mahmud Abbasin kauden umpeuduttua vuonna 2009 Hamas ilmoitti pitävänsä Dweikiä tämän lainmukaisena seuraajana. Abbas käytännössä esti vallanvaihdon. Dweik on ollut moneen otteeseen pidätettynä. Vuonna 2014 hänet pidätettiin monien muiden Hamasin jäsenten tavoin Gush Etzionin sieppausten ja murhien johdosta. Dweik on naimisissa ja hänellä on seitsemän lasta.[1]

Lokakuussa 2023 Hamasin hyökättyä Israeliin Israelin asevoimat pidättivät 55 palestiinalaista, joista merkittävin oli parlamentin puhemiehenä yhä toiminut Aziz Dweik.[2]

  1. a b c Robert Inlakesh, The Man Who Should’ve Become PA President – Who Is Dr Aziz Dweik? The Palestine Chronicle 25.6.2024, viitattu 3.10.2024 (englanniksi)
  2. Qais Abu Samra, Parliament Speaker Dweik among several lawmakers arrested by Israeli forces in West Bank Anadolu Agency 17.10.2023, viitattu 3.10.2024 (englanniksi)

Developed by StudentB